Nyt haussa: tietotyön kunnossapitäjä ja tapakouluttaja!
Heljä Franssila on tietotyön tuottavuuden asiantuntija Senaatti-kiinteistöillä, joka on valtiovarainministeriön alainen liikelaitos. Senaatti-kiinteistöt toimii valtion työympäristö- ja toimitila-asiantuntijana.
Asiantuntijatyö, kuten tunnettua, edellyttää moniosaamista ja toimimista usein oman ydinosaamismukavuusalueen ulkopuolella. Harmillista kyllä, tuo tehtäväalueen joustaminen ei aina tapahdu vain vaativampien ja innostavampien tehtävien suuntaan, vaan pikemminkin erilaisten tuki- ja ylläpitotehtävien suuntaan. Mennyttä aikaa ovat monet avustavat, ihmiskasvoiset tukipalvelut. Tilalle ovat tulleet digitaaliset työnkulut, joihin pääsemme ja joudumme usein tahtomattamme mukaan. Kyllä ennen oli paremmin!
Muutamat nykyaikaisen tietotyön tuki- ja ylläpitotehtävät sen sijaan ovat sellaisia, jotka on lakkautettu vallan kokonaan. Tai ehkä ei kuitenkaan ihan niin. Niitä kun ei ole ehkä otettu kunnolla edes vielä käyttöön. Tarkoitan tässä sellaisia huoltohommia, joita ei oikeastaan tarvinnut tehdä ennen verkostoituneen, ajasta ja paikasta riippumattoman, nopeatahtisen tietotyön aikakautta – silloin kun tietotyöntekijällä oli vielä sitä kuuluisaa autonomiaa ja vapautta.
Huoltohommat, jotka nyt ja tulevaisuudessa jokaisen tietotyöläisen on oman ja verkostonsa suorituskyvyn ylläpitämiseksi tehtävä, ovat paljolti varastonhallinta-, siivous- ja kulunvalvojan hommia. Siis mitä? Nämä hommat eivät mitenkään liity kiinteistönpitoon tai muuhun fyysisen työympäristön ylläpitoon, vaan yhteisen digitaalisen työympäristömme esteettömyyteen, suorituskykyisyyteen ja toimivuuteen.
Digitaalinen työympäristömme esimerkiksi yrityksissä on monessa mielessä yhteistä omaisuuttamme ja vain ja ainoastaan yhteisesti ylläpidettävissä.
Kenenkään työt eivät kerta kaikkiaan suju ainakaan ilman huomattavaa kuormittumista tai aikahukkaa, jos nämä huoltohommat eivät villiä ja vapaata tietotyöntekijää nappaa.
Jos esimerkiksi yhteiseen käyttöön kuuluvat dokumentit ja kontaktit (= tietotyön raaka-aineet ja työkalut) hillotaan vanhasta tottumuksesta oman kovalevyn ja sähköpostin uumeniin jakamatta niitä asianmukaisesti, optimoidaan ihan vain omia hommia (hädin tuskin), jos niitäkään. Samaan aikaan kollegoja hyödynnetään surutta ihmishakukoneena (ei auta edes KVG), kun metsästetään työkavereiden omiin digitaalisiin nurkkiinsa unohtamia työn tekemisen edellytyksiä.
Fyysisten tuotteiden tuotanto ja toimitusajat olisivat alta aikayksikön puurossa, jos jokaisessa tuotantosolussa omittaisiin raaka-aineet ja työkalut vain oman työvaiheen käyttöön tai jätettäisiin ne hujan hajan omaan työpisteeseen kun oma käyttötarve on jo ohi. Ei toimi fyysisten tuotteiden, mutta myöskään aineettomien palveluiden tuottamisen maailmassa eikä digitaalisessa työympäristössä.
Sama pätee tietotyön toimitusväyliin ja logistiikkaan. Aina ei kannattaisi valita sitä ensimmäisenä mieleen tulevaa vanhaa tuttua reittiä. Tietyt asiat kannattaa viestiä ripeästi pikaviestillä, toiset taas ajan kanssa monipuolisesti keskustellen yhteisöllisellä alustalla. Jos joka ikinen toimittaa joka ikisen pienen tai ison asiansa yhtä ja samaa sähköpostivaltaväylää pitkin, ei kukaan eikä mikään pääse ajoissa perille, kun jokaisen henkilökohtainen liittymä on tukossa.
Niin kuin hyvä elämä, myös hyvä työ edellyttää välillä huonoista, automatisoituneista ja vähän itsekkäistäkin tietotyötottumuksista poisoppimista. Ajan kanssa harjaantuvat uudet työnteon tavat kuitenkin vähentävät kuormitusta, niin omaa kuin työkaverin. Vaikka ensin tarvitaan tiukkaakin ryhtiliikettä, palkkio kyllä tulee aikanaan.