Kevättalvi etätöissä Suomen Lapissa & Pohjois-Norjassa

Meillä Sulavalla työ ei ole koskaan ollut paikka. Olemme olleet Sulavan perustamisesta saakka hybridityöskentelyn edelläkävijöitä ja meillä on aina vapaasti saanut valita missä ja milloin kukakin työskentelee. Tärkeintä on, että työt hoituvat ja työntekijällä on hyvä olla. Kuten arvommekin sanovat: ”sinulla on valta, käytä sitä viisaasti”.

Tiedämme, että näin vapaata etätyökäytäntöä ei ole jokaisessa työpaikassa. Ei edes IT-alalla. Pandemia-ajan pakotetun etätyöskentelyn jälkeen on tullut mitä erilaisempia sääntöjä sille, kuinka paljon työntekijät saavat tehdä etätöitä ja monta päivää viikosta pitää olla toimistolla. Meillä näitä sääntöjä ei ole, eikä tule.

Haluamme antaa puheenvuoron niille työntekijöillemme, jotka tekevät pääosin etänä töitä vuodesta toiseen. Miksi he ovat päätyneet tähän ratkaisuun? Miltä työpäivät tuntuvat, kun työkaverit ja asiakkaat ovat Teamsin päässä eivätkä istu viereisessä penkissä toimistolla? Ja tärkeimpänä: miltä vapaus tuntuu, kun työntekijöihin luotetaan 100 %:sti ja annetaan heidän itse päättää missä ja milloin he haluavat työnsä tehdä?

Etätyö-blogisarjamme ensimmäisessä osassa ääneen pääsi Sulavan Azure-konsultti & maailmanmatkaaja Arto Kumpulainen, joka reissasi syksyllä 2023 neljä kuukautta vaimonsa Heli Kumpulaisen ja kahden koiransa kanssa ympäri Eurooppaa matkailuautollaan. Arto ja Heli molemmat työskentelevät Sulavalla konsultteina, Heli keskittyen tietoturvaan ja erityisesti tiedon suojaukseen sekä elinkaaren hallintaan.

Vuosi vaihtui Suomessa ja kevään reissusuunnitelmat alkoivat selkeytyä. Tänä keväänä pariskunta suuntasi Suomen Lappiin ja Pohjois-Norjaan etätöihin. Tällä kertaa on Helin vuoro kertoa reissukuulumisia – minkälaista lumisissa maisemissa vietetyt 2,5 kuukautta on ollut?

Asiakkaiden tietoturva & tiedon suojaus hoituu myös tunturista

”Olen työskennellyt Sulavalla tietoturvaan ja tiedon suojaukseen keskittyvänä konsulttina vuodesta 2022. Siirryin Sulavalle IT-alan hallinnollisista tehtävistä Sulava Akatemian kautta. Heti alusta asti oli selvää, että Sulavalla on hyvin vapaa työskentelykulttuuri, ja saamme itse päättää missä ja milloin työmme hoidamme. Itse olen huomannut, ettei etänä työskentely eroa kovinkaan paljoa niin sanotusta normiarjesta eli töitä tehdään reissussa ihan normaalisti ja esimerkiksi työaika on samanlainen. Toki samanlaiset joustot työajan määrittelyssä on käytettävissä kuin muutenkin, eli jos tarve vaatii niin työpäivää voi jaksottaa.

Reissussa ollessa suurin ero tulee siitä, että etäkonttori eli matkailuautomme voi olla parkissa heti harrastusmahdollisuuksien vieressä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun työpäivä päättyy, niin siirtyminen esimerkiksi ulkoiluaktiviteetteihin on lyhyt. Tälläkin reissulla on päästy hyvin pienellä kävelyllä suoraan tuntureille tai Norjassa vuorille hiihtämään. Keväällä varsinkin kesäaikaan siirtymisen jälkeen päivän pituus pohjoisessa riittää varsin hyvin harrastamiseen työpäivän jälkeen, kun ulkona on valoa jo pitkälle iltaan.  

Jo edellisen reissumme aikana muutamat ystävät ihmettelivät, että miten pystymme tekemään töitä niinkin hienoista paikoista ja maisemista ilman houkutuksia unohtaa työt ja siirtyä ulkoilemaan. Siihen oli helppo vastata, että kyllä se maisema siellä odottaa vielä työpäivän päätteeksikin!”

Etätyö mahdollistaa omanlaisen elämäntyylin

”Liikkuvasta tukikohdasta on reissujen myötä muodostunut meille kuin toinen koti – jo heti ensimmäisestä reissusta alkaen. Siellä on sopivasti tilaa kahdelle ihmiselle ja kahdelle koiralle, pystyy tekemään täysipainoisesti töitä päivisin, tekemään ruokaa ja viettämään vapaa-aikaa. Kuten joku samanlaisen diginomadin elämäntavan valinnut sen varsin osuvasti muotoili: ”Home is where you park it”.

Työpisteemme on hioutunut aikaisempien reissujen aikana nykyiseen toiminnallisuuteensa. Tärkeimpänä varusteena mainitsisin hyvät kuulokkeet, jotka suodattavat taustamelua ja toisen työskentelijän ääntä, sillä olimme usein samaan aikaan eri palavereissa pöydän vastaikkaisilla puolilla. Kuulokkeet toimivat mainiosti myös kotitoimistollamme, eli käytämme niitä muutenkin.

Tällä kertaa ennen reissuun lähtöä itseäni hieman mietitytti, miten liikkuva kotimme selviytyy talven oloissa ja miten saamme esim. sähkön ja vesihuollon toimimaan. Nämäkin asiat toimivat reissussa tosi mallikkaasti ja koti pysyi hienosti lämpimänä myös kylmempinä päivinä.”

Helin ja Arton matkailuauto parkissa: ”Home is where you park it”.

Kohteena Pohjois-Norja, Kilpisjärvi & Muonio

”Tällä kertaa reissumme vei Norjan Altaan, jossa kävimme seuraamassa rekikoirakilpailun lähtöä. Finnmarkslopet on alueella iso tapahtuma, jossa on mukana kisaajia myös Suomesta ja muualta Euroopasta. Altasta suuntasimme Lyngenin niemimaalle, jossa vietimme useita viikkoja hiihtäen. Nuorin koiramme oli vielä sen verran pieni, että liikkuminen oli suunniteltava hänen mukaansa eli kovin pitkiä päiväretkiä ei tälle keväälle tullut ohjelmaan.

Lepotauko ennen kuin matka jatkuu vuorilta alas.

Kilpisjärvellä kävimme pariinkin otteeseen, kun Norjassa lämpötilat kävivät tukevasti plussan puolella. Lopuksi vietimme vielä pari viikkoa Muonion seudulla nauttien kantavista hankikeleistä ja tunturisuksilla hiihtelystä.

Katsotaan mihin seuraava reissu meidät johdattaa, mutta nyt nautimme hetken ajasta ei-liikkuvassa-kodissa eli kotonamme pääkaupunkiseudulla.”

u003ch2 style=u0022text-align: center;u0022u003eKiinnostuitko Sulavasta työnantajana?u003c/h2u003ernu003cp style=u0022text-align: center;u0022u003eLue lisää meistä ja tutustu avoimiin työpaikkoihin.u003c/pu003ernu003cp style=u0022text-align: center;u0022u003eu003ca href=u0022https://sulava.com/yritys/avoimet-tyopaikat/u0022u003eLue lisääu003c/au003eu003c/pu003e